Elämä jatkuu

Tilataide: Tilaa/Täynnä

  • Tilataide: Tilaa/Täynnä
  • Tuntemattoman taiteilijan mestarityö
    Tuntemattoman taiteilijan mestarityö
  • ITE-tilataide Suomussalmen korvessa
    ITE-tilataide Suomussalmen korvessa

Kirjoitin aiemmin hieman ITE-tilataiteestani, mutta nyt kävin vihdoin kuvaamassa sitä tilataidetta, jonka moni on nähnyt matkalla pohjoiseen, 5-tien varrella. Itse olen ajanut tuhansia kertoja ohitse, mutta tänään pysähdyin kameran kanssa. Tämä hieno oivallus seisoo jo yli 20 vuotta Hyrynsalmen Seitenjärven rannalla, juuri siinä kohdassa, josta Ylä-Kainuun upeimmat maisemat alkavat. Noin vuosi sitten pyysin Hyrynsalmen kuntaa, että he poistaisivat nuo puuntaimet, jotka alkoivat jo haitata taideteoksen näkyvyyttä ja näin on nyt hienosti tehty. Pari asiaa edelleen askarruttavat tätä pientä poloista: kukaan ei ole vielä pystynyt kertomaan minkäniminen taiteilija tämän aikoinaan teki (palaute on tervetullut) ja yöllä, kun valaistus pelaa, näkyy vain TILAA-sana. Ehkä olisi hyvä porata vaakatasoiseen väliseinään muutamia pikkureikiä, jolloin myös TÄYNNÄ-sana näkyisi, mutta vaimeana. Silloin tämä hauskan teoksen viesti välittyisi myös yöllisille Ruka-matkailijoille, tolle kiireiselle suksiboksiväelle.

Terveisiä tilavasta korvesta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Oivallus ja toteutus ovat kaksi eri asiaa, sankari on hän, joka yhdestää nämä kaksi asiaa todeksi.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kun vielä tietäisi sankarin nimen..

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Mitä lisäarvoa sinulle tekijän nimestä olisi?

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #3

Se kuuluisi sarjaan: kunniaa sille, jolle se kuuluu.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Viimeistään tuon merkin kohdalla "ruuhka-suomi" päättyy ja pohjoiset selkoset alkavat.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Sain vihdoin lukijapalautteen, josta TILA/TÄYNNÄ-taideteoksen tekijä paljastui: norjalainen Anders Tomren (www.anderstomren.com), joka sai taidekoulutuksensa kuitenkin Suomesta (Helsinki/Kokkola).

Hänellä on paljon muitakin hienoja töitä, kuten esimerkikis tämä "Här bodde mamma og pappa":

http://www.anderstomren.com/wp-content/uploads/mam...

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tässä toinen, vastaavanlainen. Myös Anders Tomren:in tekemä. Seisoo Norjassa, syrjäisellä saarella: "Sjå deg ikkje attende", Älä katso taaksepäin.

http://www.anderstomren.com/2011/05/dont-look-back/

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Olipa taas mahtava stoori, kiitos!

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Hyvä, että vihdoin paljastui kenen taiteilijan tekemä teos tuo TILA/TÄYNNÄ on. Hatunnosto Andersille.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Sain juuri Hyrynsalmen kunnan sähkömieheltä viestin, että Andersin taideteoksen valot on vaihdettu led-valoiksi ja että siihen asennettiin uusi hämäräkytkin. Hienoa!

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset