Elämä jatkuu

Koskikara muuttaa talvisin meille, Suomeen

  • Juuri tänne kannattaa muuttaa talvisin
    Juuri tänne kannattaa muuttaa talvisin
  • Kotikaramme (kuvattu eilen)
    Kotikaramme (kuvattu eilen)
  • Tervetuloa sillan alle, karjalaiset karat!
    Tervetuloa sillan alle, karjalaiset karat!
  • lähikuva: jospa kelpaisi, joskus?
    lähikuva: jospa kelpaisi, joskus?

Talomme lähellä on upea, runsasvetinen koski, joka ei jäädy kovillakaan pakkasilla. Jokaisena syksynä saapuu sinne Suomen talven ilopilleri, koskikara. Tämä toisinajattelija ei muuta etelän lämpöön vaan päinvastoin: se tuntuu selviävän talvesta muuttamalla kylmiin olosuhteisiin. Arvellaan, että noin 8 000 koskikaraa tulevat Norjasta, Ruotsista ja Jäämeren rannalta tänne Suomeen talvehtimaan, jonka jälkeen ne lähtevät pesimäalueilleen maaliskuussa, viimeisetkin huhtikuun koittaessa (valitettavasti).

Mutta onneksi on olemassa myös sellaisia koskikaroja, jotka muuttavat kesäksi Suomeen, joskin turhan harvalukuisina. Suomessa pesivät koskikarat muuttavat syksyllä talvehtimaan Venäjän Karjalaan; kotimainen parimääräarvio on tällä hetkellä noin 300 paria. Pesimälintuna kara on kirkasvetisten koskien laji, etenkin Pohjois-Suomessa. Etelä- ja Keski-Suomessa se on harvinainen pesijä. Naaras munii touko–kesäkuussa 3–6 munaa, joita se hautoo 15–17 vuorokautta. Poikaset viipyvät pesässä noin kolme viikkoa. Lajin pesintä Suomessa: kartta.

Koskikara (Cinclus cinclus) on Norjan kansallislintu ("fossekall") ja sen nimi viroksi on vesipappi ("vesipapp"). Ruotsissa se on "strömstare" ja Venäjällä "oляпка" (oljapka). Hollannissa lintu kutsutaan vuorostaan vesikottaraiseksi ("waterspreeuw").

Koskikaran tunnistaa helposti. Pääasiassa yksikseen elävä mustavalkoinen lintu istuskelee rantakivillä tai koskessa niiaillen ja hyppien kiveltä toiselle. Vähän väliä lintu sukeltaa veteen ja nousee kiville levähtämään. Sukeltaessa se ui voimakkaasti vastavirtaan ja tonkii samaan aikaan pohjaa nokallaan. Ravinnoksi kelpaavat hyönteisiä, äyriäisiä, vesiperhosen toukkia, joskus pikkukalojakin.

Rakensin sillan alle pienen pesän ja toivon, että sen löytää joskus karjalainen koskikara. Jäämeren/Norjan karamme kun on kohta taas lähdössä...

Kirjailija Joel Lehtonen huomasi jo aikoinaan, että koskikara häipyy kesäksi. "Kuinka koskikara kesäksi koskelta ajettiin"-sadussa (1910) Lehtonen kuvaa koskikaraa sympaattiseksi hahmoksi, joka hyväsydämisyytensä vuoksi menettää työnjohtajan pestinsä tukinuitossa ja joutuu väistymään västäräkin tieltä. Vasta tukinuiton loputtua se pääsee koskelle ja asuu siellä talvet (lähde).

https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei se koskikara koskea tarvitse, tyttären tontin läpi virtaa puro, jossa niitä joka vuosi käy ja onkin harkinnut mehumyyntiä tiellä ajoittain parveileville lintubongareille :) Eivät kuitenkaan pesi, mikä kaiketi onkin E-Suomessa harvinaista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ainoan kerran koskikaran näin Kuusamossa, biologisen aseman läheisyydessä. Liekö ollut Kiutaköngästä tai jotain muuta vesistöä, jonka äärellä sitä ihmettelin. Vuodenaika taisi olla syksy, lunta ei ollut eikä jäätäkään. Merkittävä havainto minulle. Kiitos tiedoista. En ollut sen elintapoihin sen kummemmin tutustunut.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä en ole koskaan nähnyt koskikara luonnossa. Luontodokumenttejä kylläkin.
Nyt olisi mukava olla noissa maisemissa. Vois vähän virkistyä.
Joel lehtonen on muuten lempikirjailijoitani, mutta satua koskikarasta en ole
lukenut. Pyrstöään vipattavat västäräkit hyppivät kohta parkkipaikallamme.
Niillä on tapana hyökätä loputtoman tuntuisesti autojen sivupeilejä päin.
Se tuntuu kamalalta. Suunnittelin kerran pesän puukiipijälle kun löysin ison kaarnapalan kaatuneesta korpikuusesta, mutta jäi kesken. hienoa oli nähdä koko pesue kiipeilevän puronvarren puun runkoa ylös.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Meillä on ollut kesällä puukiipijä lähi männyssä. Ihana pieni lintu, jota olen yrittänyt vangita kuviin. Vikkelä ja arka.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kuvittele,kun pienet vasta kiipeämään opettelevat poikaset seurasivat emoaan!
Olen säilyttänyt näyn muistikuva-albumini. Minun viivelaukaisijalla varustetulla kännykkällä en ole edes varista onnistunut napsimaan ja vain sellaisia koiria jotka suostuvat poseeraamaan. Mut kätevä oli taskuun mahtuva tekninen vehje kun dokumentoin äskettäin joitakin paikoillaan edes hetken pysyviä kirjosiepon pesäpuun kappaleita.
On muuten tehokas lintu pitämään hyttyset loitolla. Mustavalkoinen kuten koskikara.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Hauska video. Yksinkö se siellä touhuaa? Heittelee kepakoita lämpimikseen.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset