Elämä jatkuu

Volga-21

  • Volga-21, lähtövalmiina Kostamuksen varikolla
    Volga-21, lähtövalmiina Kostamuksen varikolla
  • Volga-21
  • Pientä laittoa (apuna Aapo, Kaulirannan miehiä)
    Pientä laittoa (apuna Aapo, Kaulirannan miehiä)
  • Volga-21 ja Ilmari (tiellä: Kostamus-Jyskyjärvi-Kepa)
    Volga-21 ja Ilmari (tiellä: Kostamus-Jyskyjärvi-Kepa)
  • Aapo ja nokkapeura
    Aapo ja nokkapeura
  • Jyskyjärven viisas mummo, jo edesmennyt Katri Nikulin, ja volgakuski.
    Jyskyjärven viisas mummo, jo edesmennyt Katri Nikulin, ja volgakuski.
  • Jyskyjärven riippusilta
    Jyskyjärven riippusilta
  • Toinen vastaava
    Toinen vastaava
  • Valokuvien ottaja, Rovaniemen VP, Volga-21 ja volgakuski "siellä jossakin"
    Valokuvien ottaja, Rovaniemen VP, Volga-21 ja volgakuski "siellä jossakin"
  • Uljas Volga, Tsirka-Kemijoen sillalla
    Uljas Volga, Tsirka-Kemijoen sillalla
  • Pään lyöminen Karjalan mäntyyn
    Pään lyöminen Karjalan mäntyyn
  • Vuonnisen kuuluisa vesitorni (Pisatornin vakava kilpailija), kuvattuna syksyllä 2003 vain kaksi viikkoa ennen lopullista romahdusta (syysmyrsky).
    Vuonnisen kuuluisa vesitorni (Pisatornin vakava kilpailija), kuvattuna syksyllä 2003 vain kaksi viikkoa ennen lopullista romahdusta (syysmyrsky).

Meitä on moneksi ja minä yksi heistä. Jostain ihmeen syystä olen aina ollut kiinnostunut neukkutekniikasta. Eräs syy siihen lienee se tosiasia, että moinen harrastus on aika halpa, hauskuuden ohella. Elämämatkani varrella on ollut Ural-kuorma-auto, pönttö-UAZ ("buhanka"), lukematon määrä latukoita, jokunen mosse ja kotona on nytkin pari neukkutraktoria. Jossain vaiheessa piti saada Volga-21 (tuo Suomessakin 1960-luvulta tuttu maalaistaksi "peuranokkavolga").

Ensimmäinen vaihe oli hyväkuntoisen Volga-auton etsiminen. Pitkäjänteinen työ tuotti vihdoin tulosta joulukuussa 2001 kun löysin lehtien ”pikkuannonsista” huippuyksilön Karjalan Nadvoitsasta. Auto oli ollut erään miliisipäällikön yksityiskäytössä ja kun mies kuoli se seisoi pitkään kuivassa autotallissa ennen kuin leski möi sen eteenpäin. Koska alkuperäinen kone oli ehtinyt ”kuivua” pilalla seuraava omistaja asensi siihen Volga-24:n moottorin sekä uuden vaihdelaatikon. Auto (vm.1964) myytiin nyt pois korkean polttoainekulutuksen takia. Kaupat tehtiin ja keväällä auto rekisteröitiin tuttavan venäläisliikemiehen nimiin siten, että auto näyttäisi edelleen mahdollisimman alkuperäiseltä, vaikka varsinainen omistaja olikin suomalainen. Venäjällä ulkomaalaisen omistama autohan varustetaan aina keltapohjaisella rekisteritunnuksella, mutta sellaista en kaivannut. Nyt sain autooni aidot, venäläisrekisteritunnukset sekä Karjalan tunnusluku 10. Segezan notaarin allekirjoittama doverennost eli valtakirja oikeutti minua, ulkomaanasukasta, ajamaan kyseisellä venäläisautollani. Doverennost tulikin toimimaan matkalla miliisitarkastuksissa hyvin, koska se oli Venäjän liikennelainmukainen. Auto katsastettiin ennen lähtöä ja sen lisäksi asensin siihen rullavyöt, niskatuet sekä radion. Palomies Olegista ja hänen segezalaisesta autotallista tehdystä pikkupajasta oli paljon apua valmistelutyössä. Muuten auto olikin kuin uusi eikä tarvinnut suurempaa remonttia.

Ohessa arkistostani esille tupsahtaneet kuvat eräästä vuoden 2003 reissusta, Vienan Karjalan Kuittijärven ympäri. Kyseisen Volgan möin myöhemmin petroskoilaiselle muusikolle, joka sanoi aina himoittaneensa tuota volgamallia. Kuten alussa totesin: meitähän on moneksi.

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52746-kulkupeleja-volga-21

http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/209448-volgan-rannalla-...

P.S. Vaikka venäläiset kehuvatkin Volgan kansallista omaperäisyyttä, niin tarkkaavainen lukija tietänee hieman paremmin:

http://englishrussia.com/2008/03/19/ford-and-volga/

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Riippusilta kai selittäisi sanoitusta, Kuka uskaltaa ajaa Jyskyjärven kautta: https://www.youtube.com/watch?v=bDyrDoq_hcU

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Hauska ja tuntematon laulu, joka kertoo kuitenkin Jyskyjärven kiinteästä puusillasta eikä kauniin kylän lukuisista riippusilloista. Linja-autokuskit (pelokkaat sellaiset) usein huusivat: "kaikki ulos ja jalkaisin sillan yli!". Tästä sillasta siis puhutaan/lauletaan:

http://3.bp.blogspot.com/-1ugI_oRMObs/VdDn193Au1I/...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Lisää, Kihtinäjärvi Records: https://www.youtube.com/user/PuhtiOfficial/videos Haulla "Suistamon sähkö" löytyy hieman lisää, mutta Tavastian konsertti on poistettu, mutta on toistaiseksi Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4048234

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kun asuin pentuna Oulussa yhden kesän, kun isäni oli satamaruopalla töissä, asuimme Oulun Nallikarissa Hietasaaressa. Ikää oli vuotta ja päivisin pyöräilin isää vastaan, niin "kääntöpaikalla" seisoi tuollainen peuranokkavolga. Tykyisin siinä lähistöllä kiertävät tivolit vierailevat kesäisin ja kun ajan siitä ohitse vaikkapa Aleniuksen kukkatarhalle muistan aina sen Volgan ylvään olemuksen.

Sittemmin tuli joksus oltua kyydissä sellaisessa, mutta talvella siinä oli niin huono lämmityslaite, että sinolilla piti pyyhkiä ikkunoita sisäpuolelta jotta kuski näki ulos edes hiukan. Myöhemmin kun olin jo aikuinen ja olin töissä Petroskoissa huomasin että Venäjällä on kaksipuoluejärjestelmä, oli joko Lada tai Volga-miehet.

Volgat olivat "isäntiä" ja ladakuskit sitten sitä kansanautojen peruskannattajien kamaa, eikä sellaista vikaa niihin tullut jota ei tienpäällä olisi korjattu.

Vuonna 1987 kun oli kova pakkastalvi oli minulla Lada ja se pamahti käyntiin vaikka pakkasta oli -42 astetta. Öljytikku vain tuppoasi tulemaan ylös jäykän öljyn ansiosta.

Armeijassa kävin autokoulun ja sain ajokikseni venäläisen jeepin GAZ:in. Siinä oli sellainen bensavoro, että parhaimmillaan kulutus oli 77 litraa satasella.

Joskus on hyvä ajatella laatikon ulkopuolelta kuten Ilmari tässä avauksessa on tehnyt. Elämä ei siitä ainakaan huonone, jos seikkailumieltä on ihmiseen valutettuna.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Vanhat venäläiset vempaimet ovat aivan ehdottomia.

Ostin jokusen vuotta sitten Rigonda Bolshoin, sellaisen koko kodin viihdekeskuksen. Rigondoja tuotiin - 70 luvulla Suomeen bilateriisen kaupan kautta. Laite ei oikeasti ollut venäläinen, vaan Latviasta. Näille laitteille oli tyypillistä käsittämätön koko, tolkuttoman isot 2- tie kaiuttimet, hirveä putkien määrä ja automaattihaulla toimiva ULA radio. Lisäksi levari, jolla EI voinut soittaa levyjä. Neulapaino oli n. 5 g.

http://radiopagajiba.lv/RRR/rrrhome.htm

No, menin sitten muuton yhteydessä hätäpäissäni laitteen myymään. Vieläkin v..aa.

Vaan ei hätää. laitoin Riiaan ystävälleni viestin, että poimii talteen, jos jossain törmää moiseen.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Nou hätää; siellä sulle on yksi Rigonda tarjolla:

https://www.tori.fi/pohjois-pohjanmaa/Rigonda_Bols...

ja bolshoin kaiuttimet löytyivät täältä:

https://www.tori.fi/satakunta/Rigonda_Kaiuttimet_5...

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kiitoksia.

Pitääpä suunnitella Suomi turneeta, kun ei tuollaisia rahdilla ehjänä perille saa.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Eräänlaisista uteliaisuuteen ja huumoriin liittyneistä syistä, olen sitä minäkin vuosikymmenten aikana perehtynyt itäteknologiaan ajoneuvosektorilla. Kokeilujen tulokset ovat olleet ristiriitaisia.

Runsaimmin minua on askarruttanut muuan paradoksi:

- Jos kerran on kykyä pyörittää sentään niinkin monimutkaista teollisuuslaitosta kuin autotehdas, miten tuotteiden laatu voi olla samaan aikaan niin kurjaa. Tähän lienee ainoa selite tuo paljon puhuttu suunnitelmatalous.

Itäautoilla on oma eriskummallinen asemansa historiassa, ne heijastavat maailmanaikaa ja silloisia uskomuksia sellaisenaan. Kenties yllätyksellisin tapaus oli Washingtonissa vastaan tullut kirkkaanpunainen Lada, se nappisilmä-malli. Vaihteistona automaatti, omaa huonetta ja sukua TH-180.

Yhden automaatti-Ladan olen Suomessakin nähnyt.

Elite ja lavamalli tuli aikanaan testattua. Harppi-Saksan kruununjalokivi, vuosikymmeniksi kehitykseltään pysähtynyt (pysäytetty) Wartburg. Erilaisia Lada-variaatioita. Varusmiesaikoina ne tavanomaiset. Olivat ne vehkeitä...

Tekevät Lada Nivaa vieläkin. Suomessa hinta on vieläkin liian kova, meillä kun on tämä mielipuolinen autoverotus. Jos hinta putoaisi vastaamaan substanssia, saattaisin sellaisen jopa ostaakin. Vaan en osta, kun en tykkää ostaa mitään missä hinta keinotekoisesti pumpataan kaiken kohtuullisen substanssin ylitse.

Toistaiseksi ajelen pian 29 - vuotiaalla Buickilla. Amerikkalaisia ja itäautoja on aina ollut hauska verrata. Niissä on oudoissa kohdissa yhtäläisyyksiä, vaikka muutoin ovatkin aivan eri planeetoilta.

Kiinassa ovat tehneet monia amerikkalaisia autoja lisenssillä. Esimerkiksi Lincoln Town Car jo aikoinaan. Tämä on vallan erikoinen ilmiö, ottaen (Veikko Huovista vapaasti siteeraten) huomioon näiden "monien kampanjoiden maiden" taipumuksen itsepintaisesti olla itsensä kanssa eri mieltä.

Mutta! Kuten huomataan, auto ei ole pelkkä tekninen laite. Se on myös valmistusmaansa ja aikakautensa heijastuma.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Mikko kirjoitti: "Runsaimmin minua on askarruttanut muuan paradoksi"..

Tuosta juolahti hauskasti mieleeni edesmennyt Ural-moottoripyörien suomalaisveteraani, jonka lempinimi oli Kerenski. Mainio mies. Hän oli tunnetusti NL:n ystävä (myös poliittisesti), mutta kun hän kerran tuskastui koko päivän kestäneeseen Ural-remonttiin (joka ei millään tahtonut onnistua), niin Kerenski huusi päivän päätteeksi: "Hitto, en enää usko alkuunkaan, että ne ovat käyneet avaruudessa!". Heh, heh (minä kuitenkin uskon). Itätekniikka voi olla hyvinkin luotettavaa ja nerokkaan yksinkertaista. Itse olen ajellut jo kohta 40 vuotta Belarustraktoreilla, joissa nimenomaan nuo minskiläiset ja volgogradilaiset ovat varsin hyvää tekoa (Vladimirin ja Lipetskin tehtaiden traktorit eivät niinkään).

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Elämyksiä voi vielä hankkia K-700- ja T-150 K-traktoreilla.
Kaikkein suurimpia K-700 tuli Suomeen muutamia eri projekteihin.
Harkovalainen T-150 K tyyppihyväksytettiin ammoin Suomessa tieliikennekelpoiseksi.

Muistan prosessin, kun viranomaisilta tuli nootti, että kuljettajalla ei ole näkyvyyttä etupyöriin missä asennossa ne ovat.
Vastasin maahantuojan puolesta, että näkyvyyttä etupyöriin ei tarvitakaan, koska runkonivel on hytin takana, ja etupyörät ovat suhteessa kuljettajaan aina suorassa.
Rekisteröinti- ja myyntiluvat tulivat.
Isännät kehuivat jälkeenpäin, että tieajossa kummastuneita katsojia riitti.
Hydrostaattinen vaihdelaatikko oli kuljettajan kannalta tosi kevyt käyttää.

Ei kädet venyneet vaihdekeppiä repiessä, kuten jotkut isännät leukailivat vakio-Belaruksista.
Eräs isäntä halusi minut koppiin ja ajoon mukaan, kun halusi näyttää, miten suorahampainen synkronoimaton vaihdelaatikko toimii repimättä.
Toimihan se rutisematta, kun muisti joka vaihdossa painaa välikytkintä, eli kaksi polkimen painallusta.

Nykyään minskiläisissä vakio-Belaruksissakin on synkronoitu laatikko, mitä odotettiinkin ehkä kolmekymmentä vuotta.
Minskin tehtaan koulutuskeskuksessa kun oli viikon äänessä krapuloissaan, niin alkoi tuntemaan kuolevaisuuutensa.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #11

Hannu kirjoitti: "miten suorahampainen synkronoimaton vaihdelaatikko toimii repimättä. Toimihan se rutisematta, kun muisti joka vaihdossa painaa välikytkintä, eli kaksi polkimen painallusta".

Toimii kyllä rutisematta vähemmälläkin vaivalla, silloin kun oppii taidon. Itse opin sen jo 40 vuotta sitten. Suorahampainen laatikko on siitä hyvä, että se on uskomattoman kestävä (kuten willys-laatikko; myös sisukuorma-autoissa oli vastaavia). Myös minun DT-75telatraktorissani (volgogradilainen) on samantyyppinen suorahampainen; mainio laatikko.

Kävimme belkkukerhon kanssa Pietarin Kirovets-tehtailla (K-700), jossa nyt tehdään aivan uudet suurmallit.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #13

Rauhallisuudella ja löysäkaasulla, jolloin kytkinakselin jarru hoitaa homman. Ei rutise yhtään (ei 40 vuoteen..).

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Ehkä tarkoitimme samaa, minä puhun vain välikaasusta.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #14

Vaikka vähän rutisee, ei se siitä hajoa. "Suuri maa, suuret toleranssit" sanottin.
Muuten, tanssireissulla taxi-ladan takapenkillä oli parempi pussata kuin missään muualla.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Levottomassa mielikuvituksessani olen joskus ajatellut, että ison veikkausvoiton jälkeen USA:han pitäisi rahdata kunnostettu Volga-21, ja ajaa sillä maan halki valtatie 66 pitkin.
Luonnollisesti pitäisi olla myös varakuski, koska reitillä olisi paljon tutustumiskohteita ja juottoloita, sillä tuo maksakin vielä toimii.
Huuhailun loputtua Volgalle löytyisi ostajia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Positiivisin muistoni neuvostoteknologiasta on isäni Ljubitel TLR -kamera, jolla otin ensimmäiset valokuvani kuutisenkymmentä vuotta sitten. Tällainen:

https://mikonblogi.wordpress.com/kuvaaminen/lubitel/

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Aloitin 1960-luvulla aivan samanlaisella.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

V.67 ei vielä puhuttu lööpeistä, mutta isäni pääsi joka tapauksessa Iltasanomiin, kun poliisivolgasta putosi taka-akseli tielle ehkä miljoonan kilometrin jälkeen. Muistan vielä hyvin, kun isällä oli koppalakki ja rähinäremmi, Volgassa korkea konepelti, ja hyppäävä kauris.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

On minulla kyllä kokemusta neuvosto-ajoneuvoista. Gaz, +jälkeläiset, Zil, Graz, "nytkyperä Sisulla" SA-korttini ajoin ja sitä ennen siviiliajokorttini suoralaatikollisella Thamesilla. Omassa omistuksessani on ollut Uaz, Moskoviz -54, Popeda -59, sekä Ural sivuvaunupyörä, tai oikeastaan Njepr.
Muuten se välikaasu; ei se vieläkään tarpeeton, kuin ei kaksoiskytkentäkään. 95-mallisella Volvollani kun lähdin pakkasaamuna reissuun; kyllä piti välikaasua käyttää, kuin myös kaksoiskytkentää. Ison koneen laatikko kun ei äkkiä lämpene.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Tällaista olen haaveillut pitkän aikaa. Joskus vielä minulla on autotalli, Volga 21 ja Jaava. Pitäis vaan se perhanan moottoripyöräkortti suorittaa, kun Ruotsissa autokoulut jo (mun irtiottoajassa ja) ajokortti-iässäni tapasivat eriyttää näitä.

Toisaalta, jos moottoripyöräkortin ajaisi, neuvostokaman sijaankin rahat voisi sijoittaa esim laukulliseen pyörään ja ajaa vaikka Himalajalle. On tää vaikeeta tää elämä.

P.s Erittäin pitkästä aikaa luin Usaria ja luonnollisesti hyökkäsin sinun blogisi kimppuun.

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Mukavaa kuulla sinusta, pitkästä aikaa, Jooel! Kuten huomaat, US-blogistan puolustaa hyvinkin paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa...