*

Elämä jatkuu

Gösta Sundqvist

Turhan varhain poisnukkunut Gösta Sundqvist oli yksinkertaisesti nero. Hänen kuolemansa iski moukarin tavoin ja Suomi on ollut hieman tylsempi maa Göden lähdön jälkeen. Onneksi hän jätti mahtavan perinnön meille kaikille, josta on iloa moniksi vuosiksi. Itse nostan hänet laulunikkareiden ykköseksi ja luulen, että moni muu on samaa mieltä. Juicen, Kirkan, Topin ja Karin poismenot uutisoitiin laajasti, mutta Göstan kohdalla ei niinkään. Gösta painaa samassa sarjassa kuin Juha Vainio, Veikko Lavi ja Repe Helesmaa. Miehen tekstissä on elämäniloa ja -viisautta ja mikä parasta: siitä tulee aina hyvälle tuulelle (vaikka hyvinkin vakavia aiheita mahtuu joukkoon).

"Joillekin nää mun laulut ehkä tuo lohtua, joillekin jumalatonta päänsärkyä."

Mitä kuuluu, Marja-Leena (1978) oli vissi ensimmäinen laulu, johon itse kiinnitin huomiota. Omia suosikkilauluja ovat Sopivasti lihava, Pohjoisen taivaan alla, Turkmenialainen tyttöystävä, Elina mitä mä teen, Teuvo maanteiden kuningas, Pohjois-Karjala, Kyykyssä ja ilman muuta: Itkisitkö onnesta.

Oheisista Elävä arkisto-tallenteista ilmenee, ettei Gösta Sundqvist tunnustautunut muusikoksi eikä toimittajaksi, koska "arvosti näitä ammattikuntia liikaa". Heh, heh:

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=99&t=634

Göstan rooli (käsikirjoittajana sekä "asiallisena, möreä-äänisenä selostajana") koe-eläinpuisto-ohjelmassa on pysyvä klassikko. Ohjelmassa liikuttiin turvallisesti ja vakaasti navan alapuolella. Ohessa HKL:n raitiovaunukuski Aarne Tenkasen (Kai Järvinen/"Aleksander Tenkanovitsh") ym. ääninäytteitäMikäli kuuntelette näitä "keskusteluja" nauramatta, diagnoosi on yksiselitteisen selkeä: olette vakavikko (ehkä jopa tosikko)... Muut vastaavat radio-ohjelmat olivat Aamusumpilla, Tietokoneenkorjaus-kurssi, Belgialaisia kirjaharvinaisuuksia ja Teinitalo.

Göstasta tehtiin hyvä dokumentti (ohjaus: Elina Kivihalme), jonka juutjuubilinkit oheisena:

Muutamia helmiä:

Göstan hauta (Espoon Kellonummen hautausmaalla): tuo kasi on futispaidan numero.

"Göstaa ei voinut sijoittaa mihinkään lokeroon. Hän ilkkui ja parodioi, tarkkaili kaikkea ulkopuolelta. Hän ei välittänyt huomiosta ja kiersi kaukaa kaikki kissanristiäiset. Hän ei hakenut edes palkintoja gaaloissa eikä osallistunut levy-yhtiön pikkujouluihin. Gösta näki, että oli työnsä tehnyt, kun biisit olivat paketissa. Toimittajille hän virnuili ja saattoi välillä vedättääkin. Hän ei kuitenkaan vihannut mitään eikä ketään, vaan oli äärimmäisen suvaitsevainen ja fiksu kaveri", soittokaveri Leavingsin Juha Karastie luonnehti lehtihaastettelussa (IL/2.7.2012).

Post scriptum: tämä kirjoitus jäi vuonna 2011 tuolla puheenvuoron puolella hieman pimentoon; siksi se sopii paremmin tänne vapaavuorolle. Sen verran upeasta miehestä on kyse.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Kerkesit ennen mua.

Kymmenen vuotta tulee ensi viikolla siitä kun musiikkia harrrastuksenaan tekevä jalkapallomies vaihtoi hiippakuntaa.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

"Olen sellainen ihminen, että löydän aina Pielisen rannalla
syntyneen miehen ajatusmaailman."

Sanoi hän. Niinpä.

Käyttäjän amgs kuva

Vasara ja nauloja sopisi tänne nyt rakennuspuuhiin. :) Joulu tulee kohta ja Sundqvistilla on hyvin rankka realistinen joululaulu. Yksi parhaista lauluista on kuitenkin se Laura Jenna Ellinoora Alexandra.

Käyttäjän pekuchka kuva
Pekka Karttunen

Loistava kaveri sanoituksissa. "...oi Tatjani mun, olit patjani mun, kun sammuin hotellihuoneeseen..." Muistoja tulee mieleen nuoruudesta :)

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Minä laitan ainakin pari kertaa vuodessa spotifaista shufflella kuulumaan koko siellä olevan tuotannon, suosittelen.

Niin ja rakkain levynkansi bändiltä on Käärmenäyttely, siinä siskontyttöni katselee sormiensa takaa. Isänsä teki noita levynkansia silloin 90-luvulla muutaman.

Pirkko Lehto

Täytyypä tunnustaa tyhmyyteni: en ollut tähän päivään käsittänyt, että rakastamani lauluntekijä Gösta Sundqvist oli sama henkilö kuin radio-ohjelmissa esiintynyt samanniminen henkilö - puheääni kun eroaa niin paljon lauluäänestä. Mutta tarkemmin ajatellen - huumori ja ajatuksenjuoksu on kieltämättä samansuuntainen molemmissa.

Koe-eläinpuisto osui tulemaan aina siihen aikaan, kun saunoimme (ulkosauna), joten pukuhuoneen radiosta kuunnellut ohjelmat istuivat useimmiten olotilaan kuin hiki päähän saunassa.

Noteerasin surulla aikoinaan Göstan poismenon, kepeät mullat muistoille ja pimeässä syysyössä cd:n säestyksellä yhteen ääneen Fiatillisen eriäänikuoron mukana lauletuille Leevi & the Leavingsien lauluille. Suosikkimme muuten oli Teuvo - maanteiden kuningas.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Urheilusanomassa 30/2013 oli hyvä kirjoitus Mitri Pakkasen kynästä Göstan jalkapallo touhusta...
Suosittelen!

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset